Saab perustaa uuden tuotantolaitoksen Yhdysvaltoihin – keskittyy edistyksellisten rakenteiden valmistukseen ja kokoonpanoon

Saab perustaa uuden edistyksellisten rakenteiden valmistukseen ja kokoonpanoon keskittyvän tuotantolaitoksen Yhdysvaltain Indianan osavaltiossa sijaitsevaan West Lafayetteen. Tuotantolaitos perustetaan Purduen yliopiston kupeessa sijaitsevaan Discovery Park Districtiin. Saab investoi hankkeeseen 37 miljoonaa dollaria seuraavien vuosien aikana, alkaen vuodesta 2020.

Tuotanto tulee aluksi keskittymään ilmailualan tuotantoon. Laitos keskittyy Boeingin ja Saabin yhteistyössä valmistaman ja Yhdysvaltain ilmavoimien tilaaman T-X-suihkuharjoituskoneen rakenteiden valmistamiseen sekä koneiden loppukokoonpanoon. Saab on käynnistänyt yhteistyön Purduen yliopiston kanssa ja siten se laajentaa Yhdysvalloissa tekemäänsä tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, erityisesti sellaisilla osa-alueilla, kuten sensorijärjestelmät, tekoäly ja autonomiset järjestelmät.

Tuotantolaitoksen ilmoitustilaisuus järjestettiin Purduen yliopiston lentokentällä West Lafayettessa ja tilaisuuteen osallistuivat Indianan osavaltion kuvernööri Eric J Holcomb, Purduen yliopiston rehtori Mitch Daniels sekä Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.

“Tämä on historiallinen hetki Saabille. Tarkan harkinnan jälkeen valitsimme West Lafayetten. Tästä kiitos Indianan osavaltion ja maailman johtaviin yliopistoihin kuuluvan Purduen yliopiston visionäärisen johtajuuden. Tämän päivän ilmoitus on osa Yhdysvaltain kasvustrategiaamme, ja se syventää entisestään yhteistyötämme yhdysvaltalaisen asiakkaamme kanssa. Näemme suuria mahdollisuuksia tämän tuotantolaitoksen ja kumppanuutemme osalta”, sanoo Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.

Uuden tuotantolaitoksen rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2020. Myös paikallisten työntekijöiden palkkaaminen käynnistyy vuonna 2020, ja Saab luo laitoksen perustamisen myötä Indianan työmarkkinoille jopa 300 vakituista työpaikkaa.

Tuotantolaitoksen perustamisen myötä Saabilla on Yhdysvalloissa liiketoimintayksiköitä yhteensä viidessä osavaltiossa. Saabin Pohjois-Amerikan pääkonttori sijaitsee Syracusessa, New Yorkin osavaltiossa.

Lisätietoja:

Saab Press Centre,
+46 (0)734 180 018
presscentre@saabgroup.com

Conal Walker, Media Relations Manager
+44 7747 857 997
conal.walker@saabgroup.com

www.saab.fi
www.saabgroup.com
Seuraa meitä Twitterissä: @saabfi ja @saab

Saab palvelee maailman markkinoita tarjoamalla maailman johtavia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sotilas- ja siviiliturvallisuuden alalla. Saab toimii ja työllistää kaikilla mantereilla. Innovatiivisen, yhteistyöluontoisen ja käytännönläheisen ajattelumaailman kautta, Saab suunnittelee, soveltaa ja kehittää uusia teknologioita vastaamaan jatkuvasti muuttuviin asiakkaan tarpeisiin.