Saab tekee lahjoituksen Hangon rintamamuseolle Suomen juhlavuoden kunniaksi

Puolustus- ja turvallisuusalan yhtiö Saab lahjoittaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Hangon rintamamuseolle 32 000 euroa. Raha käytetään museon peruskorjaukseen ja toiminnan käynnistämiseen. Yksi museon vetonauloista on korsu Gyllene Freden, joka vastaa jatkosodan aikaista paikalla sijainnutta korsua. Saab on Suomi100-yhteistyökumppani, ja lahjoitus on konkreettinen teko tämän kumppanuuden puolesta.

Sotaveteraanien rakentama rintamamuseo sijaitsee sodanaikaisella rintamalohkolla Lappohjan kylän tuntumassa. Rintamamuseon kohdalla taisteluita käytiin kesällä 1941. Hangon rintamamuseon uudella perusnäyttelyllä halutaan syventää vierailijoiden tietoja sotavuosista sekä muista Suomen historian ajanjaksoista. Museon tykkihallissa taas kerrotaan tykistöstä ja sen esineistöstä.

Gyllene Freden -korsu perustuu samassa paikassa sijainneen rintamalinjan aikaiseen korsuun. Jatkosodan aikana Hangossa palvelleet jatkosodan veteraanit rakensivat korsusta rekonstruktion, joka avautui yleisölle vuonna 1981.

Hangon Rintamamuseon kunnostuksesta vastaa Länsi-Uudenmaan sotahistoriallinen yhdistys, joka perustettiin vuonna 2015 ja jonka päätehtävänä on säilyttää sota-ajan muistoja Hangon niemellä.

”Museon kunnostaminen on yhdistyksen ensimmäinen ja todennäköisesti suurin projekti. Yhdistys osti Rintamamuseon vuoden 2016 alussa ja museo avataan jälleen yleisölle Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.2017. Samana päivänä vietetään myös Mannerheimin 150-vuotissyntymäpäivää,” kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Martina Lindberg.

”Projekti toteutetaan muun muassa EU-rahoituksella sekä apurahojen ja yrityslahjoitusten voimin. Tämä Saabin merkittävä tuki on projektin läpiviennin kannalta erittäin tärkeä meille. Saab on lahjoituksen myötä museon pääyhteistyö­kumppani ja Rintamamuseo ja Saab suunnittelevat juhlavuodeksi sekä tulevaisuudessa tapahtumia, joiden tavoitteena on vaalia sotaveteraanien perintöä ja varmistaa heidän uhrauksiensa muiston siirtyminen sukupolvelta toiselle.”

Saab juhlistaa Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä

Saab haluaa olla mukana välittämässä Suomen suuren juhlavuoden tarinaa, jonka vuoksi Saab ryhtyi myös Suomi100-yhteistyökumppaniksi. Saabilla on ollut suuri rooli Suomen historiassa. Saab Finland perustettiin jo vuonna 1946, ja Saab työllistää yhdessä tytäryhtiö Combitech Oy:n kanssa noin 70 henkilöä neljässä eri toimipisteessä Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Säkylässä.

”Suomen tarina ja sen rikas rintamaperintö ovat inspiroivia. Haluamme olla mukana varmistamassa, että maan satavuotiaan taipaleen kunniaksi myös tulevat sukupolvet pääsevät tutustumaan rintamamuseon kaltaisiin, kulttuurihistoriallisesti tärkeisiin paikkoihin. Museon kunnostaminen sopi Suomi100-kumppanuuteemme mainiosti, sillä se on ainutlaatuinen kohde Suomessa.”, Anders Gardberg, Saabin maajohtaja Suomessa, sanoo.

Saab tekee Suomen itsenäisyyden juhlavuotena myös aloitteita liittyen suomalaisen tutkimus- ja kehitystyön edistämiseen. Näistä Saab tiedottaa suomenkielisillä kotisivuillaan sekä sosiaalisen median kanavissa.

Lisätietoja:

Saab Press Centre,
+46 (0)734 180 018,
presscentre@saabgroup.com

Anders Gardberg

Saabin maajohtaja Suomessa

+358 10 422 1680

anders.gardberg@saabgroup.com

Martina Lindberg

Toiminnanjohtaja

Länsi-Uudenmaan sotahistoriallinen yhdistys

+358 50 566 6223

martina.lindberg@brev.fi

www.saab.fi

www.saabgroup.com

Seuraa meitä twitterissä: @saabfi ja @saab

Saab palvelee maailman markkinoita tarjoamalla maailman johtavia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sotilas- ja siviiliturvallisuuden alalla. Saab toimii ja työllistää kaikilla mantereilla. Innovatiivisen, yhteistyöluontoisen ja käytännönläheisen ajattelumaailman kautta, Saab suunnittelee, soveltaa ja kehittää uusia teknologioita vastaamaan jatkuvasti muuttuviin asiakkaan tarpeisiin.